keskiviikko 6. joulukuuta 2017

In Memoriam

Tänään starttaa toden teolla ensimmäinen suuren mittakaavan suomalainen sukanneulontakilpailu, Sukka-Finlandia, ja minulla oli ilo ja kunnia suunnitella ohje ensimmäiselle varsinaiselle kisaetapille. Halusin suunnitella sekä miehille että naisille sopivan mallin, joka on melko yksinkertainen, mutta jossa on edes jokin pieni juju. Syntyi In Memoriam Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden muistoa kunnioittamaan.


Neuloin ensimmäisenä M-koon sukat 72 silmukalla Lanitium ex Machinan Glitter Sockista värissä Juniper (tummansininen hopeakimaltein) ja saman värjärin Basic Sockista värissä Perla (vaaleanharmaa). Sukat neulotaan varresta varpaisiin, ja melko pelkistetty, graafinen mallineule antaa mahdollisuuden myös väri-iloitteluun kuvan hillityn isänmaallisen väriyhdistelmän sijaan.



Kantakiila neulotaan "takasauman" jatkeeksi, minkä jälkeen kantapää käännetään samalla pystyraitaneuleella koko pohjan leveydeltä.



Kisassa 64 silmukan S-koko on minimi, joten pitihän minun yhdet minimispeksisukatkin neuloa. Pienimpiin sukkiin valitsin kuvioväriksi ensimmäisten sukkien päävärin eli tummansinisen kimallelangan, pohjavärinä on Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Sahrami (kullankeltainen). Jos kuvaa oikein tarkkaan katsoo, huomaa sukkien olevan kuvioiltaan keskenään peilikuvat, mutta kisassa on lupa neuloa myös kaksi identtistä sukkaa.


Pitihän se isoinkin 80 silmukan L-koko testineuloa, ja hyvä niin, sillä siinä prosessissa löysin ohjeesta vähän turhan ison ajatusvirheen. Hetken pähkäiltyäni sain virheen korjattua, ja yllä olevan kuvan sukat ovat myös kisakelpoiset. Niissä silmukat on luotu pelkästään kuviovärillä ja mallikertoja on sekä varressa että terässä enemmän kuin nopeuskisan minimivaatimukset edellyttävät - mutta kukapa nyt muutenkaan neuloisi miesten koon sukkia nopeuskisaan. Pohjavärinä on käytetty harmaata Novita Venlaa ja kuviovärinä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Phantom.

Sukka-Finlandiaan voi ilmoittautua mukaan aina helmikuun loppuun saakka. Osallistumismaksu lahjoitetaan pakollisten kulujen (mm. verot) jälkeen SPR:lle, joten suomenkielisten sukkaohjeiden lisäksi pienellä summalla saa itselleen hyvää mieltä ja kolmansien maiden lapsille koulutusta. In Memoriam on yksinoikeudella Sukka-Finlandiaan osallistuvien käytössä ainakin kisan loppuun eli maaliskuun 2018 alkuun saakka; jossain vaiheessa sen jälkeen ohje tulee maksutta jakoon Ravelryyn ainakin suomeksi, toivottavasti joskus myös englanniksi.

4 kommenttia:

  1. Oi että, tämä malli on kyllä hurjan kaunis! Osallistun Sukka Finlandiaan lähinnä näiden ohjeiden vuoksi, ja nämä sukat tulee varmasti neulottua ennemmin tai myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi upea malli! En joululahjaneulomusten vuoksi pysty aloittamaan näitä nyt, mutta ehdottomasti jossakin vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  3. Odottaa, kun muut neuleet "kaatuvat" niskaan,. Kauniit.

    VastaaPoista
  4. Plussaa peilikuvana tehdyistä sukista. Malli on hieno.

    VastaaPoista