torstai 16. huhtikuuta 2015

Räpylää toisen eteen

Sock Madness -kisassa jokainen kahden viikon määräajassa kisasukkansa valmiiksi saattanut saa sähköpostiinsa bonusohjeen. Toisen kierroksen bonusohje oli varpaista varteen neulottava Duck-foot Ivy. Ohjeen saatuani pohdiskelin aikani, mitä lankaa voisin hyvää vauhtia hupenevasta sukkalankavarastostani käyttää, kunnes tajusin Jeton-värisen Wollmeise Twinini olevan hauskasti ankanräpylöiden värinen. Eipä siinä taas paria päivää pidempään mennyt, kun pari (minulle liian isoja) sukkia valmistui samaisella 1,75 mm puikkokoolla kuin ennenkin.


Minun versiossani räpylät marssivat tiukasti suorassa jonossa, kun alkuperäismallissa varren kuviot harhailivat sivuraiteille.


Taakse tein pari mallikertaa samaan linjaan etupuolen kanssa. Kiva oli myös se erään toisen suomalaisen neuloma versio, jossa varren takaosa oli pelkkää sileää neuletta. Nämä reilunkokoiset sukat haukkasivat peräti 114 g lankaa, onhan WM Twin hieman perusfingeringiä paksumpaa ja sukkiin tuli viidellä täydellä räpylämallikerralla neulottuina melko pitkät varret.

En voinut vastustaa kiusausta lavastaa asianmukaisen keskusteluketjun epävirallista raportointiviestiäni varten kuvaussession Don Rosan sarjisalbumien kanssa:


Olen tainnut joskus mainitakin, että Don Rosa on minun ja esikoiseni suosikki, joten nämä sukat ovat kunnianosoitus hänen elämäntyölleen. Ja taas lahjaneulelaatikkoni täyttyi samalla, kun luksuslankalaatikkooni tuli hieman lisää tilaa.

6 kommenttia:

  1. Hauska lankavalinta ankanräpylän värin mukaan ja tuo viimeinen kuva on hauska!!
    Hyvä ettet vastustanut kiusausta liiaksi :)

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä upeat! Ja Don Rosan ankkarit on ehdottomasti parhaita!

    VastaaPoista
  3. Nätit tuonvärisinä. Minä taidan jättää väliin tuon ohjeen. Jotenkin ohje ei napannut.

    VastaaPoista
  4. Upea väri sukissa ja malli on todella kaunis.

    VastaaPoista