perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kutsutaan sitä vaikka suomalaiseksi sisuksi

Kahelineulojien Suuren asustehaasteen toukokuun teemana oli itsensä haastaminen; kukin osallistuja sai päättää, mikä olisi riittävän haasteellista neulottavaa. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kesälangan käyttäminen. Minä ehdin jo ajatella, etten keksi mitään uutta neuletekniikkaa opeteltavaksi, jolloin vaihtoehdoksi olisi jäänyt käytännössä puuvillaisten sytomyssyjen neulominen.

Sitten tuli tieto, että kesän Tour-de-Sock -kisan ilmoittautumisaika lähestyy. Olin jo päättänyt, etten tänä vuonna osallistu koko kisaan, lähinnä siksi, ettei innostukseni turhaan kävisi perheeni hermoille. Vaan sitten sukkaidolini Päivi pyysi minua samaan leikkimieliseen kisajoukkueeseen kanssaan. Eihän sellaisesta kunniasta voi kieltäytyä! Tour-innostus levähti valloilleen ja kun jokunen suomalainen kisaaja ehdotti, että neuloisimme porukalla lämmittelyksi parin vuoden takaisen Tourin viimeisen ja haastavimman Cushy Cables Brioche Socks -mallin, huomasin löytäneeni vastauksen toukokuun asustehaasteneulontaan. Kun virtuaalineulojatoveri vielä lahjoitti minulle ohjeen, päätös oli sinetöity. Langatkin löytyivät omista varastoista: tummanruskean CEWEC California Salidan olin ostanut vähän heräteostona joskus viime syksynä, vihreäkirjava Pirkanmaan Kotityön kirjo-pirkka taas oli hankinta taannoisen retriitin kirppispöydästä.

Kokeilin aluksi kaksivärisen patenttineuleen tekemistä pyörönä mallin M-koon silmukoilla ja 2 mm puikoilla. Pääsin nopeasti jyvälle tekniikasta, mutta varren alku näytti hurjan suurelta. Vaihdoin 1,75 mm puikkoon ja S-kokoon vain todetakseni, että ihan liian pienihän siitä tulee. Uusi yritys samalla puikolla ja M-koolla tuotti täsmälleen saman tuloksen: olin neulonut tavallista napakammin, eikä varsi edes yrittänyt mahtua kantapään yli. Purkaessani kokonaisen varren mietin, onko tässä hommassa mitään järkeä: neuloa nyt sukkaa tekniikalla, joka on vähintään puolet hitaampaa kuin tavallinen tahtini, koko ei tunnu osuvan millään lähellekään oikeaa eikä neuleen ulkonäkökään vakuuttanut täydellisesti.

Vaan en minä turhaan kuulu Tour de Sock -kisassa joukkueeseen, jonka nimi on Team Finnish Sisu. Neljännen aloituksen tein edelleen M-koon silmukoilla, mutta 2 mm puikolla, lisäksi päätin neuloa rennosti, jotta palmikonkierrot olisi mahdollisimman helppo tehdä. Valmista tuli alle viidessä päivässä, vaikka kävin tekemässä pari työvuoroakin toisella paikkakunnalla enkä voinut käsivaivojen takia muutenkaan neuloa pitkiä aikoja tauotta.


Ensimmäistä sukkaa neuloessani riesanani olivat lisäksi värivirheet kirjo-pirkassa. Nappasin langanpään tapojen mukaan kerän keskeltä, ja jossain vaiheessa langassa alkoi olla lyhyitä lähes valkoisia pätkiä. Katkoin ne pois kantapäähän saakka, minkä jälkeen arvelin, että ehkäpä langassa kuuluikin olla valkoisia raitoja, vaikkei siltä kerän päältä katsoessa vaikuttanutkaan. Niinpä annoin kantapään jälkeisen pitkän vaalean pätkän olla. Ei olisi kannattanut, loppukerässä ei nimittäin ollut enää yhtään lyhyttä eikä pitkää väritöntä pätkää - selvä värjäysvirhe langassa siis.


Ohje oli perusteellinen, looginen ja selkeä, eikä sen noudattamisessa ollut mitään vaikeuksia. Kaksivärisen patenttineuleen tekniikankin opin aika nopeasti, tosin neuloin sukat sitkeästi yksi väri kerrallaan, kun jotkut toiset neulojat olivat opetelleet neulomaan molempia värejä yhtä aikaa. Minäkin kokeilin kahden värin tekniikkaa, mutta totesin vuorottelun itselleni paljon nopeammaksi. Pohjassa on kaksivärinen ja kantapään pohjassa sekä kärjessä yksivärinen ristiin vahvistus, joten sukat ovat kauttaaltaan paksut ja muhkeat. Salidaa kului noin 55 g, kirjo-pirkkaa 45 g.

Mitäpä näistä muuta sanoisi? Sukista tuli lopulta itselleni hieman liian isot, joten niille on etsittävä jostain uusi, arvostava koti. En ole aivan vakuuttunut kaksivärisen patenttineuleen ulkonäöstäkään, vaikka mieleen nousseet assosiaatiot kynnöspellosta ja oraalle nousevasta viljasta positiivisia olivatkin. Oli kyllä sinänsä hauska haastaa itsensä, opetella uusi tekniikka ja ottaa se haltuun niin, ettei se lopulta tuntunut haasteelliselta lainkaan. Tuskinpa kuitenkaan kovin helposti palaan enää kaksivärisen palmikkopatenttineuleen pariin, ellei esimerkiksi jokin kisasukkaohje sitä vaadi.

1 kommentti:

  1. Ovatpa todella komean näköiset sukat! Aivan ihana väriyhdistelmäkin. Tulee jotenkin sitruunasuklaa mulle mieleen.. :P

    VastaaPoista