tiistai 3. tammikuuta 2012

Suklaapalmikoita


Blogimiehen sisarentytär kyseli, voisinko neuloa hänelle muhkean rinkulakaulahuivin. Väritoiveena oli vaaleanharmaa, mutta kun törmäsin markkinoilla edulliseen satsiin suklaanruskeaa SandesGarnin Easya, otin vapauden vaihtaa väriä lennosta.


Kaulaliinan malliksi valikoitui Esteri Ullasta, tosin vähensin leveydestä kaksi palmikkomallikertaa ja reunuksetkin tein vain kahden silmukan levyisiksi. Paria eri puikkokokoa kokeiltuani päädyin käyttämään peräti 8 mm puikkoa, jotta kaulaliinasta tulisi mahdolisimman notkea.



Kaulaliinalle tuli lopulta pituutta noin 155 cm, jonka epäilin olevan hieman epäkäytännöllinen mitta. Se nimittäin ei riitänyt itselläni kolmesti kaulan ympäri, mutta oli aika löysä kahdella kiepillä. Pidempään ei kuitenkaan lankaa enää ollut, sillä päätin tehdä kaveriksi Snappy Hatin tupsun kera. Minusta setistä tuli oikein mainio ja onneksi 8-vuotiaalla nuorella neitokaisella on sen verran siro kaula, että kaulaliina kiepahti ongelmitta kolmesti ympäri. Myös myssy sai kiittävän vastaanoton siinä missä yhdeksi lempiväriksi mainittu ruskea värikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti