tiistai 31. tammikuuta 2012

F eli mistä näitä pitsihuiveja oikein sataa


Täytin kuun alkupuolella 27 vuotta ties monettako vuotta peräkkäin. Koska niitä vuosia ei tässä vaiheessa enää lasketa, ei varsinaista syntymäpäivääkään noteerattu perhepiirissä mitenkään. Sen sijaan Ravelryn avatariini ilmestyi täytekakku ja heti aamusta Tintti oli lähettänyt minulle sen kunniaksi ihanan synttäriyllätyksen maksullisen Fragaria Lace Shawl -ohjeen muodossa (Rav-link). Huivi oli ihan pakko päästä aloittamaan heti samana päivänä; langaksi valikoitui toisen ravelrykahelin puolisentoista vuotta sitten lahjoittama Francis, portugalilainen merseroitu puuvilla (1000 m / 200 g).



Huivi neuloutui kuin itsestään, lanka oli pehmeää ja liukui juuri sopivasti 3 mm ruusupuupuikollani. Echo Flower Shawlin jälkeen tämä oli mielettömän nautinnollista neulottavaa, nyppyjä myöten (niihin käytin suosiolla samaa virkkuukoukkumetodia kuin Echo Flower Shawliinkin). Huivi valmistui muutamassa päivässä, ohjeen mukaisin mallikertatoistoin se pingottui kokoluokkaan 130 x 65 cm ja lankaa kului 70 g eli noin 350 m.



Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi ihastun kerta toisensa jälkeen tietynlaisiin täyspitsisiin huivimalleihin, sillä itse en tällaisia (ainakaan vielä) osaa pitää. Tämä yksilö on lisäksi valkoinen. Ja puuvillaa. Mutta on se ihana: kevyt, kaunis, herkkä, merseroinnin ansiosta juhlavan kiiltäväkin. Sanoinko jo, että Fragarian neulominen oli huumaavan houkuttavaa ja koukuttavaa? Siinäpä pitsihuivineulonnalle riittävän suuri oikeutus - voi olla, että tämä ei jää viimeiseksi Fragariakseni. Francis-puuvillasta tulee joka tapauksessa ainakin toinen huivi, niin hyvä neuletuntuma siinä oli. F-kuun (maaliskuu) haastekin tuli selätettyä mallinimen lisäksi langan voimin.


Olipa mukava täyttää tänäkin vuonna 27 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti