torstai 11. marraskuuta 2010

Langankulutusneulontaa


Poikkean useimmista Tosineulojista siinä, että neulon paljon myös sellaisia lankoja, joista en välttämättä erikoisemmin pidä. Nautin nimittäin silkasta langan kuluttamisesta, etenkin jos lanka on hankittu kirpputorilta tai saatu lahjoituksena. Tässäpä näitä langankulutusneuleita.



Kolme Windmill-tiskirättiä kirpparilta ostetusta, raivostuttavan löyhäkierteisestä langasta, jonka pitäisi olla puhdasta puuvillaa. Nämä ovat ensimmäiset rätit, jotka ajattelin ottaa omaan käyttöön, värikin on valikoitu omaan keittiöön suunnilleen sopivaksi. Vielä pitäisi etsiä jostakin S-koukut kuivauskaapin alaritilään, jotta saisi rätit käytön ja kuivumisen kannalta käytännölliseen paikkaan. Kuvausta varten ripustin ne ompelusoppeni hyllykoukkuihin, joissa normaalisti roikkuu kaikenlaista sekalaista saksista silmukkamerkkeihin.



Räteistä jääneen vihreän langan lopun sekä samaa lankaa valkoisena kului tähän sytomyssyyn 3,5 mm ja 4 mm puikoilla neulottuna yhteensä reilut 40 g. Silmukat on luotu Syklonista tutulla menetelmällä ja piristeeksi neuloin "Kalajokea". Kokoluokka 90 silmukalla neulotussa myssyssä on noin 55-56 cm.



Tämä on oikeastaan ensimmäinen varsinainen Sykloni, jossa testasin ensimmäisen koeversion jälkeen suunnitellut muutokset ja jonka perusteella neuloin sen varsinaisen ohje-Syklonin. Tässä lankana on sama valkoinen puuvilla kuin edellisessäkin sytomyssyssä, 4 mm puikolla, 80 silmukalla ja noin 40 grammalla lankaa tuli pienehkö noin koon 54 pipo. Sytomyssyksi tämäkin lähtee, kuinkas muuten.



Viimeisenä kahdet jämät, nimittäin valkoiset ensimmäisestä Sykloni-kokeilusta ja siniset Diamond Ridges -pannulapusta jääneet puuvillat. Silmukoita 110, puikko 3,5 mm ja lankaa yli 50 g, tuloksena aikalailla iso ja etenkin syvä sytomyssyksi korvamerkitty pipo. Tässä muuten on ihan se alkuperäinen Ysoldan videon Long tail tubular cast on kaikkine edestakaisin neulottavine aloituskerroksineen, kunnes tajusin, että pipossa paremmin toimii pelkkä silmukoiden luominen ja luotujen silmukoiden suora neulominen oikeiksi ja nurjiksi.


Näkyy näitä sytomyssyjä aina välillä syntyvän, yhä olisi niihin sopivia lankoja, joten odotan vielä jonkin aikaa postituksen kanssa. Koska omalla alueella ei ole edelleenkään keräystä käynnissä, taidan lähettää nämä uusimmat pipot vaikkapa Lapin keskussairaalaan vähän niin kuin etäterveisinä sinne pohjoiselle ulottuvuudelle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti