maanantai 20. syyskuuta 2010

Ensimmäiset Joulusukat 2010


Syksy on armoitettua sukantekoaikaa ja tapanani onkin ollut neuloa Sukkasadon aikaan vähintään joka toiset sukat hyväntekeväisyyteen. Niinpä onkin erityisen ihanaa, kun on aktiiveja, jotka jaksavat organisoida myös paikallisia hyväntekeväisyyskampanjoita. Tänä vuonna Joulusukat 2010 kerää sukkia jaettavaksi Virvatuli ry:n lahjoitusruokajakelun yhteydessä, joten meillä neulojilla on vapaus neuloa ihan kaikenkokoisia sukkia.



Ensimmäiset Joulusukat on neulottu viimeisimmän lankahankintani mukana tulleesta Raggegarn-langasta, joka on rouheaa villaa nylonilla vahvistettuna. Vyötteen tiedot olivat muilta osin niukat, vain puikkosuositus taisi löytyä. Minä päätin neuloa sukat 48 silmukalla ja 3 mm puikoilla, lopputuloksena oli noin koon 39-40 sukat. Käytössäni oli 100 g lankaa ja se loppuikin juuri ennen kärkikavennuksia, onneksi antelias kanssaneuloja lahjoitti minulle täsmälleen samaa lankaa, ettei kärkiä tarvinnut tehdä kokonaan eri värillä.



Malli on omasta päästä, jonkinlainen etukäteissuunnitelma minulla oli kyllä mielessäni ja tällä kertaa se jopa toteutui alkuperäisessä muodossaan - ja samanlaisena molempiin sukkiin. Olen varsin tyytyväinen lopputulokseen etenkin, kun pystyin lahjoituslangan turvin neulomaan kärjenkin samalla langalla. Lahjoituslankaa oli kokonainen kerä, joten siitä riittää vielä kaveriksi orvolle kerälle tummanruskeaa Raggegarnia.



Toinen Joulusukkapari on mukaelma Tuulan sukista / junasukista. Käytettävissä oli vain noin 25 g SandnesGarnin Sisua, joten vähensi silmukoita 36:een ja etenin kerroslogiikalla 9+3+3+3, kantapääkin näkyy olevan ranskalainen perinteisen hollantilaisen sijaan. Silmukka- ja kerrosvähennyksistä huolimatta sukista tuli 2,5 mm puikoilla neulottuina ihan reilut, mutta alle vuoden ikäiselle sopivat kuitenkin. Söpöthän ne ovat ja mikä parasta, lankaa ei jäänyt kuin pienenpieni nöttönen jäljelle.


Niinhän siinä on taas käynyt, että mopo on karannut sukanteossa kokonaan käsistä. Yritän kuitenkin viimeiseen asti roikkua siinä tavoitteessa, että tekisin myös niitä malleja, joita olen jo kauan suunnitellut toteuttavani sen sijaan, että pyrkisin neulomaan ensin "kaikki joutavat langat" pois alta perussukiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti