keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Toinen kesäinen palakassi


Purkuprojekti vol 2:sta jäi ensimmäisen kassin jälkeenkin houkutteleva kasa lankaa. Koska myös Navettakissa oli ilmaissut valmiutensa vastaanottaa purkulangoista virkatun kassin, päätin tehdä Eijan kassin seuraksi toisen samanmoisen ja lähettää sen pahaa aavistamattomalle Navettakissalle. Punaista lankaa ei enää ollut, joten se korvautui valkoisella, minkä vuoksi pelkäsin kassin jäävän pliisuksi. Onko se sitä, päättäkää itse:



Tuuri kävi tälläkin kertaa: valkoinen purkulanka olisi loppunut viime metreillä kesken, mutta onneksi ystäväni taannoisessa lahjoituslankaerässä oli nöttönen täsmälleen samansävyistä luonnonvalkoista Tennesseetä. Sekään ei olisi luultavasti riittänyt sankoihin, joten tein ne suosiolla oranssista langasta.


Vaan topilta tuo kassi edelleenkin näyttää.

1 kommentti: