keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Taas virkattu kassi


Pitihän se toinenkin ET-kassi (ET-lehti 10/2007) virkata, kun ystäväni lahjoittamien lankojen joukossa oli isompi erä luonnonvalkoista. Tällä kertaa kassi sai koristeekseen nappeja, joihin voi kiinnittää (tai olla kiinnittämättä) erinäisiä koristeita. Tässä kassissa on kuusi virkattua kukkasta:



Käytin kaiken valkoisen langan, josta riitti mallia 5-10 cm pidempään olkahihnaan. Minusta kassi on todella viehättävä, toivoisin todella oppivani käyttämään olkalaukkuja! Voi kuitenkin olla, että tämäkin kassi löytää käyttäjänsä jostakin muualta (ehdotuksia otetaan vastaan).


Kukkien virkkaamiseen jää helposti koukkuun.



Yllä olevan kukan kiinnitin hakaneulalla piristämään pellavakassiani.



Oikeanpuoleinen kukka löysi paikkansa mustan tunikan rinnuksesta. Keltaisen kukan liimasin kuumaliimalla pyykkipoikaan, joka toimii tarpeen mukaan tusinakahvikuppini tunnisteena työpaikan kahvihuoneessa tai ilahduttaa vaikkapa työpöydällä kynäpurkin reunassa.


On hiukan ristiriitaista, miten paljon pidänkään kukkien virkkaamisesta ja miten vähän keskimäärin pidän minkään sortin koristeista. Ajattelin kuitenkin avartaa kokemuspiiriäni ja leikitellä virkatuilla kukilla - ainakin toistaiseksi tässä esitellyt koristukset ovat piristäneet mieltäni aiheuttamatta minkään sortin hörsöahdistusta. Voi siis olla, että virkkailen kukkia koru- ja koristemielessä enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti