maanantai 9. maaliskuuta 2009

Pörrötunika


Naapurin lahjoittamien lankojen joukossa oli kassillinen tummanruskeita Marks&Kattens Teddyjä, pörröisiä ja tekokuituisia (17% villaa, loput tekokuituja) karvakeriä. Kesti aikansa, ennen kuin hahmotin, mitä voisin edes yrittää saada niistä aikaiseksi. Suuressa Käsityölehdessä 8/2007 törmäsin vihdoin Novitan Kuurasta tehtyyn tunikaan, jonka näin sieluni silmin toimivan myös Teddystä tehtynä - siispä toimeen. Laiskanlaisen mallitilkun perusteella päätin, että tiukentamalla hieman käsialaa M-koon silmukkamäärät tuottaisivat 6 mm puikoilla suunnilleen sopivan koon itselleni.



Kuva on järkyttävän huono, luonnossa tunika on omaan makuuni varsin mukiinmenevä ja on jo ehtinyt ulkoilla ihmisten ilmoillakin. Mallista poikkesin vain kädenteiden suhteen, alkuperäisessä mallissa joustinneule oli pidempi ja löysempi. Iso kaulus (joka on oikeasti ihan suora ja symmetrinen) on koko homman juju ja vetää huomion pois hyvinmuodostuneesta vyötärönseudun pelastusrenkaasta. Lanka oli karmivaa neulottavaa, mutta pörröisyys on lopputuloksen kannalta kuitenkin positiivinen asia. En ole jaksanut punnita tunikaa, mutta kuvittelen tuhlanneeni ainakin puolisen kiloa lankaa, luultavasti enemmänkin. Jäljelle jäi kuitenkin lähes 300 g villakoirakeriä, jää nähtäväksi, keksinkö niistä mitään kelvollista. Hyviä ideoita otetaan ilolla vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti