keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Sisustustekstiilejä ja lahjahattu


En ole erityisen innokas sisustaja ja sisustustekstiilien ompelu kuuluu sarjaan evvk. Verhot vaihtuvat korkeintaan viiden vuoden välein, koristetyynyjen päälliset yhtä harvoin ellei harvemmin. Viimeinen lämmin sai minut kuitenkin haaveilemaan uusista olohuoneen verhoista ja tyynynpäällisistä. Verhot sain ommeltua jo viikkoja sitten, mutta tyynynpäällisten mittaaminen ja ompelu antoi odottaa, kunnes sain mielenkiintoisemmat projektit pois alta.



Koska en erityisemmin pidä kangaskaupoista, sopiva kangas löytyi puolivahingossa Prismasta. Se oli alunperin leveä valmisverho, josta sain sopivasti kaksi paneelia ja kaksi tyynynpäällistä. Tyynynpäällisissä on sivussa vetoketju huoltoa helpottamassa. Nyt pitäisi löytää uusi, vaaleisiin sävyihin sopiva matto; kaupoissa kiertely ei vain yhtään innosta. No jaa, aika kyllä kuluu niin vauhdilla, että pianhan voi jo vaihtaa vanhat "talvitekstiilit" takaisin.

Ystäväni, sama jonka tyttärelle neuloin taannoin tämän setin, kaipaili itselleen kesähattua. En voinut vastustaa kiusausta tarttua mahdollisuuteen ommella jälleen kerran yhden kalastajahatun.



Kangas lienee puuvillatwilliä, olen ostanut sen joitakin vuosia sitten Kontista. Toistaiseksi olen ommellut siitä aikaisemmin ainoastaan siistimmän kesähatun itselleni. Tämä himpun pienempi kaksoiskappale oli sopiva ja mieluinen saajalleen. Pidettäköön tätäkin yhdenlaisena tapana laittaa hyvä kiertoon, sillä ystäviltäni en tietenkään ota minkäänlaista maksua tekeleistäni, vaikka valmistaisin ne tietyllä tapaa tilauksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti