perjantai 2. toukokuuta 2008

Pientä puuhastelua

Päätin vielä kerran kokeilla, pystynkö ompelemaan minkään sortin neuloksesta barbien vaatteita. Aikaisemmat yritykset ovat päättyneet lähinnä kiroiluun ja käämin kärähtämiseen, kun neula on vienyt ohuen kankaan mukanaan alalankalokeroon. Tällä kertaa varustauduin uudella, ohuemmalla neulalla ja hieman paksummilla neuloksilla.



Punainen paita on polyestermokan tyyppistä kangasta, liivimekko edellisen postituksen mekoista ylijäänyttä neulosta. Paita ja liivimekko onnistuivat yli odotusten, ohuesta verhokankaan liepeestä ommeltu hame sen sijaan oli sekundaa jo syntyessään. Paidassa ja mekossa on takana tarrakiinnitys, hameessa halkio ja pieni neppari vyötäröllä.



Toinenkin versio paidasta oli varsin onnistunut, sen sijaan polyestermokan tyyppisestä vihreästä kankaasta ommellut housut eivät kestä lähempää tarkastelua vyötäröltä, jonne ompelin sepaluksen sijaan pelkän kuminauhan. Fleecen ompelu osoittautui odotettua tukalammaksi projektiksi ja sininen sekundaresori aivan liian paksuksi, joten huppari on aika onneton tekele. Fleecehame on kenties vielä huonompi, siinä on resori vyötäröllä, ja hameesta tuli kaiken lisäksi niin kapea, että pukemiseen tarvittaisiin oikeastaan Voilevia. Ainoa kaunis asia koko fleeceasussa on hameen helmassa oleva brodyyrinauha, joka ei paljoa pelasta.

2 kommenttia: