perjantai 26. elokuuta 2016

Minä, suunnittelija(ko?)

Viimeisen puolen vuoden aikana aktivoitunut suunnittelumoottorini on pistänyt minut miettimään neulesuunnittelua ja siihen liittyviä ilmiöitä laajemminkin. Niinpä päätin voivani yrittää jäsennellä niitä kirjoitettuun muotoon. Tämä blogipostaus ei siis sisällä mitään uutta auringon alla, ja pelkistä käsitöistäni kiinnostuneiden kannattaakin lopettaa lukeminen tähän. Tosielämän tutuille sisältö on jo entuudestaan tuttua huttua, joten hekin voivat käyttää aikansa johonkin hyödyllisempään. Niin, jäikö niitä lukijoita tämän jälkeen vielä jäljelle...? No mutta, itsellenihän minä tätä enimmäkseen kirjoitan, jotta voin vuosien päästä naureskella omille pohdinnoilleni. Siinä sivussa voi naureskella joku muukin.

Mutta asiaan. Viime vuosina neulesuunnittelu on ollut kovassa kurssissa, ja erilaisia neulekirjoja on julkaistu ilahduttavan paljon myös suomeksi. Maailmalla ja kotimaassakin on muutamia ikonin asemaan nousseita suunnittelijoita, joilla on omat ihailijakuntansa. Starojen varjossa tuhannet muut suunnittelevat ja julkaisevat ohjeita, jotkut ammattimaisemmin ja suurin osa puhtaasti amatööripohjalta. Minä olen laskenut itseni aina viimeisimmäksi mainittuun kategoriaan - tähän asti. Olen nauranut railakkaasti, kun minusta on käytetty sellaisia termejä kuin Neulesuunnittelija, Sukkaguru tai Sukkajumalatar. Yhtä lailla minua on hymyilyttänyt palaute, jonka mukaan voisin aivan hyvin pyytää rahaa ohjeistani, kyllä niille ostajakuntaa löytyisi. Olenpa jopa kuullut ääneen lausuttavan sanat "Sinä voisit kyllä ihan hyvin julkaista oman villasukkaohjekirjan". Sellaisille puheille olen viitannut (kirjoneule)kintaalla, joutavaa hupatusta.

Tänä vuonna ajattelussani on ollut havaittavissa jonkinlaista muutosta. Olen selaillut etenkin painettuja sukkakirjoja ja löytänyt yhdestä jos toisestakin mallista toivomisen varaa. Sitä kritiikkiä vasten olen pohtinut omia syitäni suunnitella ja kirjoittaa ohjeita. Ja tästäpä päästäänkin sujuvasti ns. suunnittelijanurani historiikkiin. Kaikkihan alkoi syksyllä 2009, kun uskaltauduin julkaisemaan ihan ensimmäisen neuleohjeeni, Verso-sukat, verkkoneulelehti Ullassa. Olin toki sitä ennenkin neulonut kaikenlaista ihan omasta päästäni, mutten ollut koskaan kirjoittanut mitään ohjeen muotoon - ei nimittäin ollut tullut mieleenkään, että ketään kiinnostaisi minun turaamiseni.



Olin tuossa vaiheessa tutustunut jo verkossa jaettaviin maksuttomiin neuleohjeisiin ja tuskastunut siihen, miten kaikkien pitsisukkamallien kuvio loppui töksähtämällä sileään kärkeen. Piti kehitellä malli, jossa mallineule jatkuu koko kärjen matkalta ja vieläpä loppuu loogisesti. Mallineuleen nappasin jostain vanhasta saksalaisesta mallineulelehdestä, neuloin yhdet koesukat, tein tarpeelliseksi katsomani korjaukset ja neuloin kuvan sukat, joihin kirjoitin ohjeen.

Sitten tuli joitakin pipokokeiluja ja Elonpolkuja-sukat, joissa ei mielestäni ollut mitään uutta, kunhan istutin kirjasta nappaamani ja vähän muokkaamani palmikkomallin perussukkaan. Seuraava todellinen haaste oli korjata tuohon aikaan uskomattomaan suosioon nousseen Cookie A:n Kai Mei -sukissa ärsyttämäni ominaisuus: taas kerran mallineule yksinkertaisesti lopahti sileään kärkeen. Minä halusin suunnitella jonkinlaisen kiertävän pitsimallin, jossa pitsi kaventuisi jalkaterän sivussa loogisesti pois ennen kärkikavennuksia. Niin syntyi muutamien kokeilujen jälkeen Kiertoradalla.



Kovinkaan paljoa en viitsinyt panostaa itse pitsineuleen malliin, tärkeintä oli se pitsiraidan kaventaminen pois ennen kärkeä. Näiden sukkien jälkeen tuli taas sytomyssyilyn innoittamia pipomalleja, joissa ainoa idea taisi olla erilaisten mallineuleiden istuttaminen päähineeseen, sekä päälaelta aloitettujen pipomallien testailu. Jonnekin väliin mahtui myös ensimmäinen verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voittoni. Niistä ei sen enempää. Samalla metodilla neuloskelin myös sittemmin melko laajan suosion saavuttaneita Merenkulkija-sukkia.



Minulle ne olivat vain yhdet perussukat, joihin olin tällännyt mallineulekirjasta bongaamani ja omaan käyttööni sopivaksi muokkaamani mallineuleen. En olisi koskaan kirjoittanut ohjetta noihin sukkiin, ellei lankakaupassa pidetyssä neuletapaamisessa kanssaneulojat olisi minua siihen patistelleet. Kummallisia ovat kohtalon tiet: enpä olisi koskaan uskonut, minkälaiseen lentoon Merenkulkija pyrähätäisikään. Tästä jotain oppineena olen myöhemmin kirjoitellut ohjeita sellaisiinkin oman pään tuotoksiin, joilla ei ole itselleni mitään uutuusarvoa tai niihin ei liity mitään itseni haastamista.

Niin, se itsensä haastaminen ja itselle mieluisten ratkaisujen löytyminen, kun valmiina ohjeina ei sellaisia löydy. Tai kun tulen kokeilleeksi jotakin mallia, jossa on kiinnostava rakenneratkaisu, mutta joka ei sellaisenaan toimi. Niin sai alkunsa Fredrika, jonka kantapään anatomian innoittajana toimi Helix Cable Socks -ilmaismalli.



Kantapään ympärille piti tietysti kehitellä jotain riittävän nopeasti neulottavaa, että itse rakennetta pääsi testaamaan ja kehittelemään istuvammaksi. Fredrika oli Verso- ja Kiertoradalla-mallien ohella jotain, josta osasin itsekin olla jollain tasolla ylpeä. Fredrikan jälkeen julkaisin taas kaikenlaista sekalaista, sytomyssyilyn ja mallineulekokeilujen tuottamaa perushuttua, kunnes oli aika haastaa itsensä suunnittelemaan helposti hartioille asettuva pitsihuivi. Syntyi Myrskylintu.



Myrskylinnusta minulla ei ole juuri mitään erityistä sanottavaa, toinen yritelmä taisi tuottaa jokseenkin halutun lopputuloksen, jonka kirjoitin ohjeeksi. Taas yksi "en ole koskaan suunnitellut" -listalla ollut asia tuli näin kuitatuksi. Samalta listalta kuittasin pois sellaiset ensimmäiset kerrat kuten sukat fingering-vahvuisesta langasta (Quintessence) ja kärjestä aloitettavat sukat (Arkadian Ulla). Viimeksi mainituissa oli toinenkin haaste, nimittäin kääntää Fredrika-sukkien kantapää varpaista päin neulottavaksi.



Arkadian Ulla oli samalla myös ensimmäinen MKAL (mysteeriyhteisneulonta), jossa julkaisin ohjeen pienemmissä osissa neulojien tietämättä, minkälainen lopputulos oli luvassa.

Väliin mahtui taas kaikenlaista, kunnes tuli Kujeillen-kämmekkäät. Minulle sekin malli oli vain peruskämmekäs, johon istutin itse suunnittelemani, melko yksinkertaisen palmikkomallin.



Koskaan, en ikikuuna kullanvalkeana olisi voinut kuvitella, minkälaiseen suosioon tämä yksinkertainen kämmekäsmalli singahtaisi. Kujeillen päätyi Ravelryn Hot right now -listan kärkeen, mikä on suoranainen ihme, kun kyseessä on ilmaismalli, suunnittelija ihan Nobody enkä markkinoinut mallia mitenkään. Niin, onhan tuo palmikkokuvio aika viehättävä, mutten vieläkään käsitä, miten jokin näin yksinkertainen perusjuttu voi lyödä niin tehokkaasti läpi.

Itseni haastaminen ja "en ole koskaan ennen suunnitellut" -listan perkaaminen alkoivat pikkuhiljaa nousta yhä kantavammaksi teemaksi suunnittelussani. Tuli ensimmäiset kirjoneulesukkani, Kyrönniemet.



Kyrönniemi oli myös ensimmäinen malli, jonka suunnittelin neulekisaan. Se oli rento, pienen suomalaisen joukon sisäpiirijuttu, mutta yhtä kaikki kisa.

Kaarisillan myötä haastoin itseni suunnittelemaan raitahuivin lyhennetyillä kerroksilla.



Tavallisuudesta poiketen tähän huiviin minulla oli jo visio, jonka halusin toteuttaa. Tietysti toteutin sen kirpputorilta haalimistani peruslangoista, en mistään ihanuusluksuksesta. Lyhennettyjen kerrosten makuun päästyäni huiville syntyi kaveriksi myös pipo (Kaarisillan päässä) ja siinä sivussa toinenkin raitahuivi (Raitahullaannus).

Jokin kynnys ylitettiin, kun nyt jo edesmennyt helsinkiläinen lankakauppa Villavyyhti pyysi minua suunnittelijakseen Suureen suomalaiseen neulekerhoon. Olin suorastaan äimistynyt: ihanko oikeasti minua pyydetään varta vasten suunnittelijaksi johonkin noin hienoon juttuun! Sen toimeksiannon lopputulemana oli Keväthuuma.



Sinänsä sukkien rakenne mukaili Arkadian Ullaa, mutta kehittelin malliin jo kärkilevennysten aikana alkavan palmikkokuvion. Tästä mallista, aivan kuten Fredrikasta, olin jopa lapsellisen ylpeä. Pidän edelleen tuosta palmikkomallista, ja vielä joskus käytän sitä jossakin muualla.

Eteenpäin piti päästä. Koska olin jo suunnitellut varresta aloitettavat kirjoneulesukat, piti minun tietysti saada suunniteltua varpaistakin aloitettava malli, mieluummin fingering-sukkalangalle. Tuumasta toimeen, ja niin näki Keisarin morsian päivänvalon.



Tässä vaiheessa aloin olla omien mallieni suhteen jo melko kriittinen ja kunnianhimoinenkin, halusin kaikkien yksityiskohtien olevan tarkkaan harkittuja. Aika monta kertaa neuloin ja purin tämänkin mallisukkaparin, ennen kuin sain kaiken natsaamaan. Keisarin morsian toi minulle taas verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voiton, vieläpä Ullan 10-vuotisjuhlanumeroon. Samalla juhlistin oman "suunnittelijaurani" viisivuotista taivalta. Viidessä vuodessa olin tullut sport-vahvuisesta langasta ja varresta varpaisiin neulottavista sukista fingering-sukkalangasta ja varpaista varteen neulottaviin kirjoneulesukkiin. Ei hassummin. Onneksi ei tarvinnut sittenkään jäädä polkemaan paikalleen, haasteita riitti edelleen. Etenkin kun kansainvälisen Tour-de-Sock -sukkakisan järjestäjä kysyi, haluaisinko minä suunnitella kesän 2015 Tourille varpaista aloitettavan mallin sport-vahvuiselle sukkalangalle. Halusinhan minä, jälleen kerran täysin puulla päähän lyötynä silkasta yllättyneisyydestä. Minä, ihan oikeiden suunnittelijoiden joukossa, kansainvälisillä vesillä, aika hurjaa ja käsittämätöntä!



Virrat-sukkiin halusin taas jotain uutta, niinpä kehitin niihin sädekavennuskärjen varpaista aloitettavan muodon. Halusin mallista melko yksinkertaisen, mutta riittävän kiinnostavan neuloa. Itselleni tärkeät yksityiskohdat hioin mieleisikseni, kaikenlaisten pystylinjojen piti olla kohdistettuina eikä epäjatkuvuuskohtia saanut tulla. Mutta kyllä tämän mallin tärkein anti sittenkin oli se Tour-huuma ja ajatus siitä, että minua oli ihan oikeasti pyytämällä pyydetty suunnittelijaksi Tourille. Hämmentävä kokemus kerrassaan, eikä vähiten siksi, että suunnittelin ja kirjoitin ohjeen syksyllä 2014, joten jouduin pitämään koko asian salassa yli puoli vuotta.

Onneksi oli Kierot Puikot 2015, jonne suunnitella ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan intarsiaohjeeni osallistujen iloksi ja riesaksi.



Myös Villiviini kuuluu niihin omiin malleihin, joihin olen aidosti tyytyväinen. Katselin YouTubesta pyöröintarsiaohjevideoita, joita oli ainakin silloin luvattoman vähän. Lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta kehitin oman systeemini intarsian tekemiseen. Eikä tietenkään riittänyt, että olisin tällännyt sukkaan pätkän pitsiä, sehän piti saada loppumaan kauniisti ennen kärkikavennuksia. Jep, taas yksi yliviivaus "en ole koskaan suunnitellut" -listaan.

Villiviinin jälkeen tuli pitkä kuiva kausi. Pääasiassa työttömästä tuli pääsääntöisesti pätkätyöllistetty. Ehkä kyllästyinkin suunnitteluun, siihen jatkuvaan säätämiseen ja ohjeiden kirjoittamisen työläyteen. Mitä minä suunnittelemaan, maailma on neuleohjeita pullollaan. Salaa odotin, että minua pyydettäisiin toistamiseen suunnittelijaksi Tourille. Pyyntöä ei koskaan tullut, joten hautasin Touria varten alustavasti hahmottelemani sukkasuunnitelman pöytälaatikkoon vain kaivaakseni sen uudelleen esille tämän vuoden kevättalvella.



Oli minulla tämänkin mallin julkaisuun omat syyni. Kaikenlaisia kirjoneulesukkamalleja on netti pullollaan, mutta harvassa ovat ne, joissa on useampi kuin yksi koko. Minä halusin julkaista ohjeen, joka olisi helposti muokattavissa hyvinkin moneen kokoon, ja ohjeeseen kirjoitin valmiiksi kolme kokoa. Taas kerran piti sipistellä yksityiskohdilla, joten tein yksivärisessä osassa olevan sivupalmikon samanlaiseksi kuin varressa olevan punapohjaisen kirjoneuleraidan kuvio on. Kokonaisuus oli omasta mielestäni onnistunut, ei vähiten upeiden lankojen ja niiden värien vuoksi, mutta kyllä mallin saama suosio yllätti taas kerran.


Kuvakaappauksen Ravelryn hot right now -listasta otin, kun Echoes from Karelia oli listalla neljäntenä. Tuosta se kipusi vielä yhden sijan ylöspäin. Aika muikea fiilis!

Karjala-sukkien jälkeen tuli julkaistua Valtiatar, jossa ei ollut mitään sen kummempaa haastetta tai uutuusarvoa, se oli vain yksi kuvioversio Keisarin morsian -mallin päälle liimattuna. Kaunis sellainen, ja puolustanee paikkaansa yhtenä monien joukossa, mutta kyllä minä hetkisen melkein häpesin, miten matalan aidan yli tällä kertaa loikkasin ohjeen suunnittelun ja kirjoittamisen kanssa. Eihän siinä ole edes kuin yksi ainoa kokovaihtoehto!

Kun Pandoran lipas oli kerran avattu, sieltä onkin sitten pursunnut kaikenlaista. Niin kuin esimerkiksi elämäni ensimmäinen lapasmalli, Keisarinna. Se piti suunnitella ihan vain siksi, että kaikki valmiit kirjoneulelapasmallit tuntuvat olevan niille, joilla on pitkät soittajansormet. Kai maailmassa on muitakin kaltaisiani töpösormia, jotka arvostaisivat valmiiksi suunniteltua, napakasti istuvaa mallia. Sitä paitsi en ollut koskaan aikaisemmin suunnitellut mihinkään aikaisempaan malliini taittoreunaa. Nyt on sekin tehty. Niin kuin on tehty malli, jossa on latvialaisia kierreraitoja ja kuvio, jossa ei ole toistuvaa mallikertaa: Garden Dreams Mittens.

Mikä oli koko tämän pitkän ja puuduttavan historiikin opetus? Ehkä sittenkin olen Melkein Oikea Suunnittelija, vaikken mitään elämänkoulua ja -kokemusta kummempaa koulutusta ole aiheeseen saanutkaan. Kyllä näistä malleista olisi yhden neulekirjan kasannut, jos siihen olisi ryhtynyt. Vaan ei asu minussa minkäänlaista kaupallista kunnianhimoa; minua ajaa suunnittelijana eteenpäin aivan toisenlainen kunnianhimo. Sen kunnianhimon pakottamana luvassa on tulevaisuudessakin lisää maksuttomia neulemalleja, joista ainakin osassa on jotakin minulle itselleni uutta tai haastavaa, tai jonka myötä ratkaisen jonkin itseäni harmittaneen puutteen tai epäkohdan muiden suunnittelemissa malleissa. Yritän myös päästä irti liiasta itsekritiikistä sen suhteen, että jokaisen uuden ohjeen on sisällettävä jotakin uutuusarvoa. Välillä voinee julkaista myös pelkkiä entisten mallien variaatioita (ks. kappale Valtiatar-sukista), sillä niinhän tekevät myös Ihan Oikeat Suunnittelijat, jotka tienaavat jos ei aivan leipäänsä niin ainkin leikkeleitä leivän päälle suunnittelutyöllään.

Kirjoneulesukka-aiheinen kunniamerkki sille, joka luki koko tekstin alusta loppuun asti haukottelematta kertaakaan. Ja sitten se loppukaneetti, jonka halusin kirjoitta ihan ensimmäiseksi: Jokainen meistä voi olla oman elämänsä puikkomaisteri. MOT.

lauantai 20. elokuuta 2016

Kelttiritarilliset

Kaiken maanisen suunnittelusäätämisen välissä neuloin suomenlammasvilloista vielä toisetkin kirjoneulelapaset. Lähtökohtana oli Memmun Kelttisolmukuvioiset lapaset, mutta niin kuin aina käy, minä menin ja muutin mallia aika radikaalisti niin, että alkuperäisestä mallista jäi jäljelle lähinnä se kelttisolmukuvio. Puikkokokona oli edellisissä lapasissa hyväksi havaittu 4,0 mm.


Koska lapaset oli tarkoitus tehdä esikoiselle, jonka koura alkaa olla jo ihan miehen mitoissa, silmukoita ja kerroksia on enemmän kuin edellisissä ritarilapasissa. Kämmenselän kelttisolmut ovat lapasissa peilikuvina, kämmenpuoli ja ranne ovat lähinnä liituraitaa. Lopputulos on ihan OK ja koko sopiva esikoiselle, mutta sama vikahan näissä on kuin edellisissäkin: kovasti tuntuvat kutittavan herkkähipiäistä teiniä. Pitänee vielä miettiä jonkinlaista hoitoainekylpyä tai kevyttä huovutusta, josko kuitenkin pehmenisivät riittävästi - ellei, pitänee yrittää tarjotella molempia lapasia vähemmän herkkäihoisille ystäville, tuttaville tahi kylänmiehille.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ritarillista

Neulojatoveri diilasi keväällä lähilammastilan villalankoja varsin kustannustehokkaaseen 6 € / 100 g hintaan. Pitihän sitä pari vyyhtiä ottaa kokeiluun, josko saisi aikaan paksuja kirjoneulelapasia seuraavan talven paukkupakkasiin. Lanka on juoksevuudeltaan noin 230 m / 100 g, rouheaa ja maanläheistä, lampaisen lanoliiniselta tuoksuvaa ja rasvaista, siis kerrassaan aitoa villaa. Sopivaa mallia etsiskelin aikani, ja lopulta päädyin muokkaamaan omiani Wehlse Wanten -ohjeen kaavion pohjalta.


Ensimmäinen yritys 3,5 mm puikoilla tuotti peltiä, mutta oli silti liian suuri. Piirsin kaavioita uudelleen vähemmille silmukoille, mutten tyhmyyksissäni vaihtanut puikkokokoa. Niinpä ensimmäinen kokonainen lapanen päätyi lopulta purkuun, kun päätin vaihtaa 4 mm puikkoon. Hyvä päätös, nyt lapasista tuli juuri sopivat joko itselleni tai kuopukselle, jolle näitä alun perin kaavailin vanhojen, pilalle huopuneiden kirjoneulelapasten tilalle. Vaan mitä vielä! Siinä missä minä näen tummaa grafiitinharmaata, oikeastaan luonnonmustaa sekä keskiharmaata, kuopus ja moni muu näkee ruskeaa. Eikä ruskea kuulemma käy alkuunkaan. Sitä paitsi kuopus valitti, että lapaset pistelevät inhottavasti. Ei auttanut, vaikka lupasin neuloa alle siloiset aluslapaset, ei kelpaa sitten mitenkään.

Ja minusta kun näistä lapasista tuli tosi hienot, jotenkin sellaiset aatelisen oloiset ritarilapaset. Voin vain kuvitella, miten käyttö huovuttaa ja samalla pehmentää lapaset aivan täydellisen tiiviiksi ja lämpimiksi, mutta sen ne tekevät ilmeisesti jonkun muun kuin kuopuksen käsissä. Häntä varten pitänee ostaa jotakin konepestävää, paksua ja mahdollisuuksien mukaan pehmoisen kutittamatonta lankaa, sillä kyllähän hänellä on kirjoneulelapaset oltava myös ensi talvena.

tiistai 9. elokuuta 2016

Puutarhaunelmia

Muistaako joku nämä kirjoneulelapaset, joiden toisesta evoluutioversiosta lupailin tehdä ohjetta? Projekti vähän venähti, kun väliin kiilasi uusia ideoita ja tietysti sukka-Tour. Vaan tulipahan viimein valmista, ja kun muutaman testineulojan avulla saatiin pahimmat virheetkin karsittua, saattoi ohjeen vihdoin julkaista.

Garden Dreams Mittens -ohje on englanninkielinen ja saatavilla maksutta Ravelryn kautta. Vierasta kieltä vieroksuville lohdutukseksi voinee sanoa, että pelkkien kaavioiden avulla pääsee jo pitkälle. Lapasen suussa on Keisarinna-lapasista tuttu taittoreuna ja rannekkeen kirjoneuleraitaa reunustavat rakastamani Latvialaiset kierreraidat. Ohjeessa on YouTube-linkki videoon, jossa neuvotaan kierreraidan tekeminen.


Kämmenselän puolella kuviot ovat peilikuvina, samoin rannekkeessa. Molempiin lapasiin on omat kaavionsa, vaikka totta puhuen peilikuvat saisi neulottua lukemalla samaa kaaviota eri suuntiin. No, olen kiltti suunnittelija ja helpotan neulojan elämää, vaikka tuollaisen ei-säännöllisen kirjoneulekaavion tekeminen onkin melkolailla tuskallista väkertämistä.


Lapasissa on peukalokiila - tietysti! -, joka on sijoitettu pari silmukkaa kämmenen puolelle. Tällä kertaa haastoin itseni  suunnittelemaan myös peukalokiilaan sopivaa kirjoneuletta. Peukalon sisäpuolen kuvio on hieman erilainen; siitä puolesta peukaloa minulla ei taida kuvaa ollakaan.

Lankoina näissä mallilapasissa käytin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera (tummanharmaa) ja Lola-Doodle's Pure Sockia värissä Sweet Pea - siis täysin samoja lankoja kuin taannoisissa Valtiatar-mallisukissa. Lapasten koko on annetulla neuletiheydellä melko napakka ja lyhytsormiselle suunniteltu, mutta peukalokiilaa on kyllä varaa siirtää ainakin sentin verran alaspäin, jos on tarvetta vähän pidemmälle sormiosalle.

Blogini hiljennee joksikin aikaa, sillä suunnittelumoottori lähti pyörimään isolla vaihteella. Keskeneräisyyksiä ei passanne esitellä ennen kuin ohjekin on julkaistavissa ja siinä saattaa kestää, niin kuin kävi näiden puutarhalapasten kanssa. Puikoilla on kuitenkin koko ajan jotakin, eli sitten taas joskus jotain, kun sen aika on.


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Palmikoita melkein randomisti

Se on sitten tämän vuoden Tour-de-Sock paketoitu - suomalaiset jyräsivät tänäkin vuonna laajalla rintamalla, mikä tuntui jäytävän yllättävänkin monia toismaalaisia neulojia. Vaan minkäs sille voi, jos vaan on niin nopea ja näppärä sekä erityisesti sitkeä ja tavoitteellinen. Minä tosin rentoilin onnistuneesti tänä vuonna, kuudennen etapin aloitin viisi tai kuusi päivää starttiajankohdan jälkeen. Tulihan ne Entanglements-sukat kuitenkin neulottua, vieläpä määräajan puitteissa.


Tällä kertaa työn alle lähti pienin koko, lankana käytin ihan Touria varten hankkimaani pinkkiä Regiaa ja puikot olivat ne vakiot eli 80-senttiset ja 1,75-milliset Hiya Hiyan teräspyöröt. Koko mallin juju oli arpomalla kehittyvä palmikkoviidakko. Minulla oli kipossa numerolaput 1-7 ja lisäksi kolikko, jota viskellä. Näillä välineillä ja välillä ihan itse omin päin palmikkojen suuntia päättämällä sain aikaiseksi epäidenttisen sukkaparin 75 grammasta lankaa.


Moni tuskasteli sitä, että tälläkin Tour-ohjeella tuli minimispekseillä kohtuuttoman isot sukat. Minä onnistuin tikistämään omat sukkani niukahkoon 36-37 kokoluokkaan. Ihan kiva malli, enkä ymmärrä, mikä tässä nyt oli taas joillekin (rapakontakaisille) neulojille niin ylitsepääsemättömän hankalaa. Helpompaa kuin heinänteko, sanoisin, vaikken koskaan ole heinäntekoa kokeillutkaan.

Oli kiva olla mukana paikallisten neulojien Finnish Kalakukko -tiimissä, sen siivittämänä sain tahkottua lopulta kaikki etapit vastoin ennakko-odotuksiani. Tosin viidennen etapin sooloilin omia polkujani, mutta sen tein sentään annetun aikarajan sisällä.


Siinäpä minun Tourini 2016. Yhdetkään sukat eivät näillä näkymin jää omaan käyttööni, mutta eivätköhän ne ajan kanssa löydä ottajansa. Sen verran kivaa oli, että taidanpa osallistua ensi vuonna myös, samalla rennolla otteella ja toivottavasti samassa rennossa tiimissä kuin tänä vuonna.


sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kopukoita Taalainmaalta

Olen jatkanut hyvin alkanutta Tour-välitöiden putkea kirjoneulelapasten merkeissä. Dala Selbu Hybridit aloitin ennen vitosetapin alkua ja päädyin neulomaan ne loppuun ennen sukkaetapin aloittamista.


Koska olen melkolailla tylsä ja ennalta-arvattava, tein näihinkin lapasiin samanlaisen rannekkeen kuin kaksissa edellisissä Seppo-lapasissa. Noin muutoin neuloskelin aikalailla ohjeen mukaan, mitä nyt peukalon sisäpuolelle tein saman kuvion kuin ulkopuolelle alkuperäisen ohjeen tekstikuvion sijaan.


Kämmenselästä kuviot ovat peilikuvina. Hevosaiheen tienoilla käytin pitkien lankajuoksujen sitomisessa onteloneuletekniikkaa, joka tuottaa erinomaisen siistin lopputuloksen, mutta on jonkin verran joustavampaa kuin perinteinen tapa. Viimeistelemättömissä lapasissa keskusosa pullotti hieman löysempänä, mutta kastelu ja kuosittelu teki tehtävänsä.

Pitkäthän näistä taas tuli, niin kuin kaikista valmismalleista tuppaa minun neulominani tulemaan. Olisivat ihan sopivat teinipoikani pitkäsormisiin käsiin, mutta hevosaihe sai hänet kavahtamaan - hänen luokallaan on puheitten mukaan ihan liikaa "tosi rasittavia hevostyttöjä". Niinpä nämäkin lapaset menevät lipaston laatikkoon odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Ai niin, ne langat. Vihreä on länsisaksalaista vuosikertalankaa, Schoeller Esslinger Vivaa ja valkoinen kirpparilta ostettua, luultavasti Vivan ikäluokkaa olevaa Novitan Panda Babya, molemmat fingering-paksuutta, ensin mainittu vahvikkeella ja jälkimmäinen puhdasta villaa. Muistiinpanojen mukaan langankulutukset ovat 32 g ja 25 g, puikot olivat taas vakiot eli 2,25-milliset. Miten sitä ei enää tasamillisillä osaa neuloakaan, kaikki on noita varttikokoja...

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ei mosaiikkia, kiitos

Sukka-Tourin vitosetappi osoittautui siis mosaiikkineuleeksi. Osaan kyllä tekniikan, mutta minusta se tuottaa sileänä neuleena toteutettuna useimmiten aikamoista suttua, vähän niin kuin horjuvasti tehtyä kirjoneuletta. Päätin siis hetimiten hylätä mosaiikin ja hypätä ulos kehästä käyttämällä Six Tastes -ohjeen mosaiikkikaavioita sellaisenaan kirjoneulekaavioina. Pyrin noin muutoin pitämään kiinni kisasukkamallin ominaispiirteistä siinä määrin kuin se oli järkevää. No, aika monessa kohtaa menin ja modasin, mutta tietyllä tapaa yleisilme pysyi samantyyppisenä. Langoiksi valikoituivat pienen pohdiskelun jälkeen Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Time Traveler sekä luonnonvalkoinen Regia.


Neuloin sukat 72 silmukalla, joka vastasi mallin kokoa M. Valitsin eteen kuitenkin L-koon kaaviot, kumpaankin sukkaan erilaisen. Puikkokoot olivat ne vakiot: 1,75 mm yksivärisissä osuuksissa ja 2,25 mm kirjoneuleessa.


Sukan sivupaneelien leveys määräytyi etu- ja takapaneelien väliin jäävien silmukkamäärien mukaan. Siksak-kuvio ei ole aivan alkuperäisen mosaiikkikaavion mukainen, vaan muokkasin sitä omaa silmääni miellyttäväksi ja kirjoneuleeseen sopivaksi. Kantakiilan vaakaraita muuttui pystyraidaksi, mikä tiivisti sopivasti muuten avarahkoa kantapäärakennetta. Lisäyksiä tein S-koon sukan mukaisesti 16 molemmille puolille, joka toinen kerros. Todellinen eri kokojen yhdistelmä tämä minun vitosetappini siis.


Varren takaosasta kantapään kautta jalkapohjaan jatkuvat kirjoneulekuviot ovat ohjeen mosaiikkikaaviot sellaisenaan, molemmissa sukissa toki erilaiset keskenään. Kantapään käännös lienee melkein ohjeen mukainen, en tosin tainnut ohjetta kovin tarkasti lopulta lukea, vaan menin ihan omalla perstuntumalla. Hyvä tuli, vähän piti tosin kursia käännöksen reunasilmukoiden välisiä rakoja nurjalta pienemmäksi sukkien valmistuttua.

Isothan näistä tuli, kun halusin etukuvion päättyvän siihen, mistä se alkoikin, vaan enpä minä näitä itselle olisi halunnutkaan. Time Traveler oli vyyhdillä aika kammottava värien sekasotku, mutta yllättäen se asettui kirjoneuleen pohjavärinä jopa kauniisti tähtisumua muistuttavaksi värimatoksi. Kirjoneulekuviot toivat mieleeni takaumia muinaishistoriallisiin tietokonepeleihin, joten taisin nimetä nämä sukat Space Invaderseiksi.

Mitä tästä etapista sitten lopulta jäi käteen? Ehkäpä tuo takana kulkeva kirjoneuleraita ja kantapää, jotka tällaisenaan kirjoneuleena toteutettuna tuntuu aika istuvalta ja näyttää hauskalta. Pitänee jättää idea muhimaan omia jatkosäätöjä ajatellen.



torstai 21. heinäkuuta 2016

Toinenkin Seppo-kepponen

Niinhän siinä kävi, että piti neuloa toisetkin Seppo-lapaset, kun kerran sopivia kirpparilankajämiä oli vielä jäljellä - tai paremminkin niin, että ostin kirpparilta varta vasten vajaan kerän ruskeaa Floricaa muiden jämien kaveriksi, ihan vain koska paksumpiakin lankoja on välillä kiva neuloskella.


Tällä kertaa pohjaväriksi valikoitui valkoinen mysteerivilla (luultavasti Novita Woolia), ja kuviot tein rannekkeessa kahdella eri Floricalla varmistuakseni ruskean langan riittävyydestä. Näistä tuli vähän edellisiä Seppo-lapasia isommat, olihan valkoinen lanka Floricaa paksumpaa. Kivat tuli ja langatkin riittivät, joten ei voi valittaa. Ja niin sai perintölipaston yksi lahjaneulelaatikoista taas täytettä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kaikuja Karjalasta - Echoes from Karelia

Sukka-Tourin viidennen etapin mosaiikkineulesukat eivät sytyttäneet sellaisinaan, ja niiden innoittamat kirjoneulesukat ovat vielä kesken, joten lienee sopiva aika tuoda blogin puolelle hiljattain Ravelryssa julkaisemani Echoes from Karelia -sukkamalli.


Tämä pari on oikeastaan toisinto viime kesän lopulla (vai olikohan se jo alkusyksyä) neulomastani jämälankasukkaparista. Tällä kertaa päätin neuloa mallin kunnon langoista: Kraft Hand-Dyedin BFL Sockeista väreissä Scorzonera (tummanharmaa), Phantom (vaaleanharmaa) ja tiilenpunainen Trial&Error, jota lähin vakioväri lienee Tamarillo. Koko jutun juoni oli se, että kuviot ovat vain neljän silmukan levyisiä, joten sukan kokoa on helppo säädellä lähes rajattomasti; ohjeessa on valmiiksi lasketut nuotit 64 / 68 / 72 silmukalle. Mallisukkaparin neuloin napakasti 72 silmukalla sopimaan omaan normilevyiseen töpöjalkaani.

Malli yllätti suosiollaan, nousihan se Ravelryn Hot right now -listalla parhaimmillaan peräti kolmanneksi. Jotain siinä kai sitten on, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pidän kyllä itsekin mallista kovasti, erityisesti valituilla väreillä toteutettuna. Vaan kyllä sitä on ihmispolo sokea, sillä huomasin vasta ohjeen julkaisun jälkeen, että oikean jalan sukan terässä kirjoneuleosuudesta puuttuu kaksi tummanharmaata pohjavärin kerrosta, jotka erottavat punapohjaisen raidan vaaleanharmaapohjaisista - tarkkasilmäisimmät kyllä huomaavat sen yllä olevasta kuvasta. Kyllä harmitti! Purin valmiin sukan ja neuloin nuo puuttuvat kerrokset vain huomatakaseni jälkikäteen, että olin neulonut korjattuun sukkaan kärkikavennukset eri tavoin kuin alkuperäisessä mallissa. Nyt minulla on oikean jalan sukka, jossa kärkikavennusten välissä on kaksi silmukkaa, kun taas vasemman jalan sukassa on vain yksi. Pohdinnassa on, jaksanko vielä kerran purkaa kärjen ja neuloa kavennukset uudelleen vai antaisinko olla.

Kaikkea sitä sattuu, kun vanhaksi elää. MOT.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Helmiä ja pitsiä

En pysy blogini päivityksessä millään missään järkevässä aikataulussa. Ehkä vika onkin siinä, että koko bloggaaminen on jo niin vanhanaikaista. Mutta minä en instaa, vlogaa/tubeta, snäppää enkä tviittaa, fasetan hyvin harvakseltaan ja Pinterestiinkin loin tunnukset vain päästäkseni käsiksi johonkin kuukkelin mukanaan tuomaan käsityömalli-ideaan. Wappaan kyllä, mutta vain hyvin pienessä piirissä, enkä silloinkaan käsitöistä. Yhden neulepodcastiksi luettavan tubevideon olen katsonut, mutta siihen se on sitten jäänyt. Olen auttamattomasti ulkona someskenestä, ja ihan omasta halustani, en siksi, ettenkö osaisi tai tietäisi, miten ja missä voisi somettaa. En vaan jaksa, mutta yritän sentään pitää vanhanaikaisesti blogipäiväkirjaa valmistuneista käsitöistä. Joskus on itsekin hauska palata vuosia taaksepäin ja ihmetellä, mitä onkaan tullut tehdyksi.

Pitkän johdanto oli aasinsilta siihen, että minulla on vielä sukka-Tourin neljännen etapin sukat esittelemättä, vaikka viideskin osuus on ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Nelosetapille kerrottiin tarvittavan langan lisäksi 180 helmeä. Vaikka helmien laittelu neuleeseen on minusta oikein mukavaa puuhaa, en oikein arvosta helmisukkia käytännön näkökohtiin vedoten: olen jo kertaalleen onnistunut kävelemään itselleni rakon akillesjänteen huudeille, kun käytin parin vuoden takaisia Tour-helmisukkia varrettomissa goretex-kengissäni. Niinpä valikoin vähistä langoistani vähintään neljännesvuosisadan vanhan Schoeller-Esslinger Viva -sukkalangan retrossa sammalenvihreässä sävyssä sekä rubiininpunaiset helmet - niitä helmiäkään kun ei ollut varastoissani varsinaisesti valittavaksi asti.

Malliksi paljastui A Song of Beads and Lace, ja hetken harmittelin, ettei minulla ollut yhtään hienompaa lankaa ja kauniimpaa lanka-helmiyhdistelmää. Päätin tehdä tällä kertaa sukkaparin minimivaatimusten mukaisesti sillä ajatuksella, että kyllä aika tavaran kaupitsee. Pienimmässä koossa on 64 silmukkaa, ja rohkeasti päätin 1,75-millisten puikkojeni kyllä riittävän.


Ihan kauniithan niistä tuli, vähän niin kuin puolukoita varvikossa tai karpaloita suolla. Neuloskelin sukat mökillä upean kesäisestä viikonlopusta nautiskellen. Ilma oli suosiollinen ulkona neulomiselle: järveltä tuuli reippaanlaisesti, joten siivekkäistä ötököistä ei juuri ollut riesaa, samainen tuuli piti ilmanalan sopivan raikkaana auringonpaisteesta ja lämmöstä huolimatta.


Loppua kohti kiristin vähän tahtia, että saisin sukat pois puikoilta hyvissä ajoin ennen työviikon alkua. Valitettavasti se vaikutti aavistuksen neulekäsialaan: jälkimmäinen sukka on aavistuksen tiiviimpi kuin ensimmäinen. Ei se ehkä keskivertosukankuluttajaa haittaa, mutta itse olen nykyään raivostuttavuuteen asti tarkka sukkien istuvuudesta ja sopivuudesta, joten harmittihan se hiukan. Jospa sukkien tuleva omistaja (kuka se sitten lieneekin) ei kuitenkaan olisi melko huomaamattomasta kokoerosta moksiskaan. Minut viikonlopun mökkineuloskelu vei tällä etapilla nipin napin 50 parhaan joukkoon eli sijalle 45.